Kiihtelysvaaran kotiseutumuseon historiaa

Kiihtelysvaaran kotiseutumuseon perustamisajatus ja suureksi osaksi museoesineiden keräilykin on taiteilija Kyllikki Maliston ansiota. Hän oli Kiihtelysvaaran ensimmäisen kirkkoherran, sittemmin lääninrovasti William Wartiovaaran ja hänen puolisonsa Salomen (os. Colliander) nuorin tytär. Kyllikki Malisto saapui puolitoistavuotiaana vanhempiensa ja suuren sisarusparven kanssa Kiihtelysvaaraan, jossa pappila tuli hänen varsinaiseksi kodikseen aina avioitumiseen saakka.

Kyllikki Malisto kiintyi pohjoiskarjalaiseen kotiseutuunsa niin kiinteästi, että hän vielä Helsingistäkin käsin tuli kesäänsä viettämään Kiihtelysvaaraan. Erikoisen tarmokkaasta ja lahjakkaasta suvusta hän oli perinyt samat ominaisuudet ja hyvän toimeksi paneva kyvyn.

Kun vuonna 1950 Kiihtelysvaaran manttaalimiehet olivat päättäneet lopettaa lainajyvästön toiminnan katsoen sen tarpeettomaksi, asetettiin 100-vuotias viljamakasiini myytäväksi. Tämän kuultuaan Kyllikki Malisto ehdotti, että mainittu rakennus olisi sopiva sijaintinsa ja taiteellisen rakennustyylinsä vuoksi kotiseutumuseoksi. Tuolloin oli muuallakin herätty perustamaan kotiseutumuseoita; kyllä kai sellainen Kiihtelysvaarassakin saataisiin toimeksi. Tästä museoasiasta oli rouva Malisto maisteri Eila Määtän pyynnöstä käynyt luennoimassa Karjalaisen Osakunnan illanvietossa Helsingissä samalla kehottaen jokaista ryhtymään toimimaan kotiseutunsa museohankkeen hyväksi.

Kiihtelysvaaran silloinen kirkkoherra Vironmäki oli myös puolestaan ehdottanut, että seurakunta ostaisi makasiinin ja rakennuttaisi siitä seurakuntatalon. Hän oli kirjoittanut toivomuksestaan myös Karjalan Maa –lehteen, jossa kirjoitus julkaistiin marraskuussa 1950.

Tästä kuultuaan Kyllikki Malisto 6. päivänä maaliskuuta vuonna 1951 oli kirjoittanut kirkkoherra Vironmäelle pyytäen häntä luopumaan ehdotuksestaan. Jo sitä ennen hän oli kääntynyt myös kirjallisesti hiippakunnan piispan, tunnetun taiteen suosijan, Eino Sormusen puoleen pyynnöllä, että hän vaikuttaisi kirkkoherra Vironmäkeen ja saisi hänet luopumaan makasiiniasiasta. Helmikuun 8. päivänä vuonna 1951 piispa vastasikin kirjeeseen, jossa hän oli täydellisesti sen kannalla, että makasiini olisi saatava museon käyttöön.

Vuonna 1954 oli Kyllikki Malisto esitellyt asiaa manttaalikunnalle ja ehdottanut, että tämä lahjoittaisi makasiinin museokäyttöön. Kunta oli kuitenkin esittäytynyt ostajaksi saadakseen palokalustolle sijoituspaikan. Manttaalikunta päättikin kokouksessaan 3. päivänä maaliskuuta 1953 myydä makasiinin kunnalle 400 000 markan kauppahinnasta. Kun kunta ja manttaalikunta olivat hyväksyneet kaupan, joka tehtiinkin lainajyvästön hoitokunnan kokouksessa 18.5.1953, päätettiin manttaalikunnan toivomuksesta, että makasiinista luovutetaan osa museolle ja että makasiinin ulkonäkö säilytetään ennallaan. Kyllikki Malisto sai pitkäaikaisen toivomuksensa toteutumaan.

Vielä samana kesänä Kyllikki Malisto lähti Karjalaisen Osakunnan kahden ylioppilasneitosen kanssa kiertelemään pitäjää koluten ihmisten vinttejä ja liitereitä. He etsivät ja merkitsivät muistiin museolle sopivia esineitä sekä osaksi jo toivat mukanaan pienempiä esineitä kirkonkylälle Määtän vintille. Kyllikki Malisto jätti esineistä tekemänsä luettelon talletettavaksi kunnes esineet olisi koottu museoon. Vuonna 1956 kunta luovutti kuorma-autonsa kuljettajineen esineiden keräämistä varten. Kun vuonna 1957 kunta kunnosti makasiinin museolle sopivaan kuntoon, päästiin jo samana kesänä järjestämään esineet paikoilleen, numeroimaan ja merkitsemään ne luetteloon.

Lehtileikkeitä museosta

Museon avajaiset 1

Musen avajaiset 2