Hautausmaat ja kalmistot

Kiihtelysvaaran ensimmäinen hautausmaa sijaitsi Kiihtelysvaaran kirkon ympärillä todennäköisesti jo ensimmäisen Pyhän Marian kappelin aikana. Tältä ajalta kirkkopihassa ei ole säilynyt yhtään muistomerkkiä; joitakin hautakiviä 1800-luvulta on vielä olemassa. Kirkkotarhan hautausmaa oli käytössä 1850-luvulle saakka, jonka jälkeen uusi hautausmaa perustettiin Viesimonkankaalle vuonna 1858. Kiihtelysvaaran kirkon lattian alle tiedetään haudatun 26 vainajaa vuosina 1740 – 1769, myös silloisen emäseurakunnan (Tohmajärven) kirkon lattian alle on haudattu kiihtelysvaaralaisia.

Kiihtelysvaaran kirkkotarhaan on kappalainen Erik Kristian Relanderin hautaamisen jälkeen vuodesta 1879 haudattu vain poikkeustapauksissa. Relanderin hautaristiä ympäröivät tuijat, jotka Suomen tasavallan presidentti Lauri Kristian Relander on istuttanut isoisänsä haudalle.

Sankarihauta-alue on järjestetty arkkitehti Hannes Kamppurin piirustusten mukaan. Kirkkotarhassa on vapaussodassa kaatuneiden muistomerkki ja haudat (1921) sekä talvi- ja jatkosotien sankarivainajien haudat ja muistomerkki (1950).

Kirkon piha-alueella sijaitsee Oiva Helenjuksen tekemä taiteilijaperhe Malistojen hautaveistos. Erkki Erosen veistämä nälkään kuolleiden muistomerkki ”Tyhjentynyt kappa” (1974), joka muistuttaa nälkävuodesta 1868, jolloin neljänä kevätkuukautena kuoli 564 Kiihtelysvaaran seurakunnan jäsentä. Lisäksi sakastin vieressä on Pikku Isidorin hautamuistomerkki (s. 20.8.1865, k. 26.4.1868). Isidorin hautajaispäivänä yli 70 vainajaa odotti pääsyä siunattuun maahan.

Vanhaan Viesimokankaan hautausmaahan on haudattu mm. Pekka Leppänen, joka toimi kotiseutunsa edustajana valtiopäivillä sekä oman aikansa merkkihenkilö kansakouluntarkastaja Adolf Seth Kilpeläinen.

Nykyinen Kiihtelysvaaran hautausmaa sijaitsee Viesimonkankaalla vanhan hautausmaan vastapäätä. Se on vihitty käyttöön keväällä 1920.

Kalmistoja tiedetään Kiihtelysvaarassa sijainneen ainakin Heinävaarassa, Röksässä, Huhtilammilla, Uskalin Lopotissa, Oskolassa ja ilmeisesti myös Hammaslahdessa. Heinävaaran kalmisto sijaitsee kylän pohjoispäässä, jonne on pystytetty muistokivi 1950-luvulla. Muistitiedon mukaan varsinainen kalmiston paikka on kivestä noin 50 metriä kaakkoon.

Kiihtelysvaaran vanhan hautausmaan hautaristit ja -muistomerkit on inventoitu ja kuvattu 1990-luvulla. Inventointitiedot saatavilla Kiihtelysvaara-Seuran arkistosta ja Vaara-Karjalan seurakunnan arkistosta.


Kiihtelysvaaran vanhan hautausmaan vaiheita

Kiihtelysvaaran ns. vanha hautausmaa sijaitsee Hammaslahteen vievän tien varressa, vastapäätä nykyisin käytössä olevaa uutta hautausmaata, reilun kilometrin päässä kirkonkylästä. Vanha hautausmaa on aikajärjestyksessä toinen Kiihtelysvaaran luterilainen hautausmaa. 1800-luvun puolessavälissä Kiihtelysvaarassa oli kasvanut tarve perustaa uusi hautausmaa kirkon ympärillä sijainneen hautausmaa täyttyessä. Vuoteen 1920 saakka hautausmaat olivat kiihtelysvaaralaisten ja pyhäselkäläisten yhteisiä.

Alun perin aiottiin ostaa Palon tien varressa sijainnut kruununlahjatalo numero kuuteen kuulunut palsta. Tilan omistaja Michel Mononen vaati kuitenkin helmikuussa 1855 alueesta vuotuista veroa kaikilta taloilta, kunnes uusi hautausmaa olisi maksettu. Pitäjänkokous piti kuitenkin ratkaisua liian kalliina ja päätti, että kappalaisen virkatalon maista lohkottaisiin palsta tarkoitusta varten. Pastori Samuel Strömmer (Kiihtelysvaaran kappalainen) kannatti ajatusta. Hautausmaan tarpeiksi katsottiin kolme geometristä tynnyrialaa (1,5 hehtaaria) Viesimonkankaalta. Marraskuussa kirkonisäntä Adam Kärnä asetettiin valvomaan hautausmaa-asian valmistelua.

Huhtikuussa 1857 uusi hautausmaasuunnitelma alkoi olla valmis. Pastori Strömmer seurueineen kävi katsomassa paikan ja totesi sen olevan sopiva. Hiippakunnan tuomiokapituli antoi luvan hautausmaan perustamiselle. Vihkimisjuhlaa vietettiin 1.8.1858. Vanha sairastupa- ja ruumiinavausrakennus siirrettiin kirkonkylästä hautausmaalle samoihin aikoihin. Hautausmaalle rakennettiin myös kiviaita sekä pystytettiin lipputanko suruliputusta varten. Näitä töitä johti kirkonisäntä Adam Kärnä. Kiviaitaa vahvistamassa oli pistoaita. Myöhemmin aitaan lisättiin vielä kaksi piikkilankaa laidunnettavien lehmien takia. Kirkon ympärillä ollut vanhempi hautausmaa oli käytössä vuoteen 1879 saakka uuden hautausmaan rinnalla.

Vanha paarihuone ilmeisesti purettiin, kun uusi paarihuone valmistui Kiihtelysvaaran kunnan toimesta vuonna 1919. Siinä säilytettiin vainajia ja tehtiin ruumiinavauksia vielä lääkäri Kydön aikaan 1940-luvulle saakka.

Hautausmaan hautamuistomerkkejä on Kiihtelysvaara-Seuran toimesta kuvattu yli 140. Osa näistä muistomerkeistä on sittemmin vaurioitunut tai hävinnyt. Vanhasta hautausmaasta ei ole olemassa täsmällistä hautausmaakarttaa, joten tiedot haudatuista vainajista ovat osittain vaillinnaiset.

Vanhimmat haudat ovat ilmeisesti sijainneet lähellä hautausmaan porttia, jossa on nykyisinkin nähtävänä säilyneitä aidattuja sukuhautoja. Näiden joukossa on sekä hautakiviä että hautaristejä. Varhaisten hautojen joukossa on ollut joitakin ruotsin kielellä kirjoitettuja hautatekstejä, koska ruotsi on Suomen ainoa virallinen kieli 1860-luvulle saakka. Yksi harvoja säilyneitä ruotsinkielisiä tekstejä on nälkävuosina kuolleen Siviä Olga Emilia Olsonin (1862-1866) hauta, jossa lukee suomennettuna: Maa, kaikkien äiti. Sinulle se avautui liian aikaisin. Sinä, joka olet vanhemmaksi tullut: älä unohda ihmisen loppua. Hautausmaalta löytyy myös muita pienten lasten hautamuistomerkkejä.

Hautausmaan varhaisiin vaiheisiin liittyvät voimakkaasti katovuodet. Jo 1850-luvulla oli ollut heikkoja satovuosia. Nykyinen kotiseutumuseo rakennettiin kruununmakasiiniksi vuonna 1861. Vuonna 1862 alkoi kansallinen katastrofi, joka tappoi 1/8:n Suomen suuriruhtinaskunnan väestöstä nälkään ja kulkutauteihin. Vuosien 1862-1864 kesät olivat kylmiä ja sateisia ja talvi tuli aikaisin. Jonkin verran parempia vuosia (1856-1857) seurasi kohtalokas vuosi 1867, jolloin oli kylmä kevät ja heti alkusyksystä sadon tuhonnut halla. Ankarat pakkaset alkoivat jo lokakuussa. Hätäapukomitean järjestämistä hätätöistä huolimatta alkoi paikkakunnalla liikkua kerjäläislaumoja, jotka toivat myös mukanaan kulkutauteja. Erityisesti punatauti ja lavantauti tappoivat nälän heikentämiä Kiihtelysvaaran ja Pyhäselän asukkaita. Vuosina 1867-1868 kuoli 944 asukasta, koko katoaikana 1607 eli lähes 30% väestöstä. Ennätyskuukautena, toukokuussa 1867, siunattiin hautaan 188 seurakunnan jäsentä, keskimäärin kuusi joka päivä. Haudankaivaja teki pitkiä päiviä ja eikä jaksanut aina noudattaa virallisia sääntöjä. Tarkastuspöytäkirjassa todettiin: tarkastaessamme haudankaivajan töitä, niin havaitsimme hänen niin petollisesti toimittaneen tehtävänsä, että paikoittain ei ollut kyynäränkään (58 cm) vertaa ruumisarkun päällä. Haudankaivaja sai potkut ja vaihdettiin uuteen.

Nälkävuosien vainajia haudattiin sekä kirkon ympärille että uudelle hautausmaalle. Viesimonkankaalla olevan hautausmaan vanhempi osa on kirkonkylän ja Viesimonpuron suunnassa. Sinne on haudattu joukkohautoihin nälkävuosien vainajia, mm. lapsia. Muista haudoista voi mainita Oskolasta lähtöisin olevan Sveinsin sukuhaudan. Rakennusmestari Johannes Sveins rakensi Tuupovaaran kirkon ja oli mm. rakentamassa Helsingin nykyistä rautatieasemaa.

Siirryttäessä loivaa rinnettä ylöspäin Hammaslahden suuntaan, kohtaa hautausmaan keskiosissa useita sukuhautoja. Monet talollissuvut ovat aidanneet sukuhautansa. Tämä on ollut samalla yhteiskunnallisen aseman osoittaja. Määrällisesti eniten säilyneissä haudoissa on Puustisia. Hautakivistä ja –risteistä tunnistaa monen tunnetun kiihtelysvaaralaisen ja pyhäselkäläisen suvun jäseniä. Monissa hautaristeissä on nähtävillä 1800-luvun jälkipuoliskolle tyypillisesti erilaisia koristeaiheita. Erikoisuus ovat puihin kiinnitetyt metalliseppeleet, joita on säilynyt vain yksi kappale.

Hautausmaan keskiosissa on myös seurakunnan pitkäaikaisen kanttorin, Kiihtelysvaaran kirkkomarssin säveltäjän, Iisakki Petteri Ikosen (kanttorina 1875-1924) hauta. Ikonen oli syntynyt Pielisjärvellä vuonna 1845 talollisen poikana. Perhe tuli pojan musiikkiharrastusta lähettämällä hänet yksityisesti kanttorin oppiin Kuopioon. Ikosen kanssa samaan paikkaan on haudattu Ikosen ensimmäinen puoliso, Gustava Sofia Oxman, kartanontytär Joroisista. ”Guta” oli tunnettu talousihminen ja myös varhainen naisrunoilija.

Nälkävuosien ja kasvaneen asutuksen johdosta hautausmaa jäi puolessa vuosisadassa pieneksi. Se oli viimeinen kiihtelysvaaralaisten ja pyhäselkäläisten yhteinen hautausmaa. Vuonna 1911 oli keisarillinen Suomen senaatti antanut luvan Pyhäselän seurakunnan perustamiseen. Kiihtelysvaaran uusi hautausmaa perustettiin vuonna 1920 tien toiselle puolelle ja sen laajuudeksi tuli kaksi hehtaaria. Myös Pyhäselkään perustettiin oma hautausmaa seurakunnan itsenäistyttyä Kiihtelysvaarasta vuonna 1925.

Kiihtelysvaaran vanha hautausmaa jäi pian pois aktiivisesta käytöstä. Viimeiset hautaukset sinne on tehty vuonna 1957. Uudemmat haudat ovat monesti yhä sukujensa hyvin hoitamia, mutta monet vanhat hautamuistomerkit on jo peittänyt metsä. Vanha hautausmaa onkin harvinainen luonnontilassa oleva metsäkalmisto, joka puhuttelee erikoisella ilmapiirillään siellä vierailijoita.

Jari Uimonen, Vaara-Karjalan entinen kirkkoherra