Kiihtelysvaaran nimi

Tunnetuin selitys kiihtelys-sanalle on se, että se on kappalemitta ja tarkoittaa 40 oravannahkaa. Kirjailija Kyllikki Malisto on kertonut, että kiihtelys on myös pituusmitta. Kiihtelys on välimatka peukalonhankasesta kyynärtaipeeseen eli sen vitsaksen pituus, mihin 40 oravannahkaa mahtuu pujotettuna.

Kiihtelysvaaran kirkonkylän alkuperäinen nimi oli Kullupäävaara. Tarinan mukaan ennen pysyvän asutuksen syntyä Kiihtelysvaaran alueella oli samoillut metsästäjä, joka pudotti eräältä vaaralta 40 oravaa eli kiihtelyksen jousellaan. Vaaraa, jolla taitava metsämies oravia tähtäili, alettiin kutsua Kiihtelysvaaraksi. Alkuaan pitäjän nimi oli Kiihtelys; vaara-sana on nimeen sulautunut myöhemmin.

Kiihtelysvaaran kunnan vaakunassa on mustalla pohjalla neljä hopeista oravannahkaa. Vaakunan on suunnitellut Ahti Hammar. Pitäjänvaakunahanke lähti liikkeelle Kiihtelysvaara-Seuran tekemästä ehdotuksesta kunnanvaltuustolle vuonna 1961. Vaakuna jäi epäviralliseksi kotiseutuvaakunaksi Kiihtelysvaaran kunnan liittyessä Joensuun kaupunkiin vuonna 2005.

Kiihtelysvaaran vaakuna, jota nykyisin käyttää tunnuksenaan pitäjäneuvosto

Kiihtelysvaaran historiaa

Kiihtelysvaara sijaitsee Pohjois-Karjalassa ja on nykyisin osa Joensuun kaupunkia (vuodesta 2005). Pitäjä tunnetaan vanhana kulttuuriseutuna, jonka asukkaat ovat olleet tunnettuja tarinankertojia ja kansanlaulujen taitajia. Kiihtelysvaaran luonnonmaisemalle ovat tyypillisiä pienet järvet, suuret metsät, vaarat ja erämaisemaa halkovat joet.

Kiihtelysvaaran esihistoria

Kiihtelysvaara vapautui jään alta noin 10000 vuotta sitten, jolloin maasto peittyi sulamisveteen. Jääjärvien pinnan yläpuolelle jäivät kuitenkin vaarojen laet ja siten korkeimmat maaston kohdat säilyttivät ravinteensa. Sulava jäätikkö jätti jälkeensä järvialtaat ja harjumaisemat.

Kiihtelysvaarassa oli asutusta jo kivikaudella, sillä esimerkiksi vanhin Kiihtelysvaaran irtolöydöistä (saviruukun pala) on ajoitettu varhaiskampakeramiikkakulttuurin ajalle (4200 – 3300 eaa). Edellä mainitulta ajalta peräisin olevia löytöjä on Pohjois-Karjalassa tavattu ainoastaan Kiteeltä.

Kivikauden asutus ei ollut pysyvää, sillä ihmisten elämä oli sidoksissa eränkäyntiin ja pyyntikulttuuriin. Kiihtelysvaaran alueelta ei ole tiedossa kiinteitä muinaisjäännöksiä, vaikka useita irtolöytöjä on tehty. Lähin tunnettu kivikautinen asuinpaikka sijaitsee Pyhäselän Savilahdessa. Pronssi- ja rautakaudelta ei ole löytöjä lainkaan.

Jäänteitä esihistoriallisesta ajasta on Kiihtelysvaarassa hyvin vähän, sillä eränkävijöiden asumukset oli rakennettu lahoavista materiaaleista. Käyttöesineet oli valmistettu yleensä puusta, luusta tai nahasta, joita ei ole yleensä säilynyt.

Kiihtelysvaara 1400-1500-luvuilla

Kiihtelysvaaran pysyvä asutus voidaan sijoittaa kaskitalouden aikaan 1400-luvulle. Ensimmäiset asukkaat tulivat pitäjän itäosaan Jänisjokea pitkin Sortavalan suunnasta keskiajan lopulla: tästä kertovat mm. löydetyt suosillat ja tervahaudat. Alueelle muuttanut väestö oli lähtöisin lähinnä Kurkijoen pogostan alueelta Laatokan rannikolta ja Hiitolasta. Sieltä saapuneet uudisasukkaat asettuivat Kosutjärven yläkylään (Keskijärvi) ja Sortavalan suunnalta saapuneet asettuivat Uskaljärven ja Oskolan seuduille. 1500-luvulla Kiihtelysvaaran asukasluvun arvellaan olleen noin 134 henkeä.

Pysyvistä asumuksista ja kaskiviljelmistä alkoi vähitellen muodostua kyliä, joista vanhin lienee pitäjän itäisin kylä Oskola Loitimojärven eteläpuolella. Myös muiden Kiihtelysvaaran eteläisten kylien, Uskaljärven, Huhtilammin, Palon ja Keskijärven muodostuminen ajoittuu 1500-luvulle.

Oskolan, Uskaljärven ja Kosutjärven kylät kuuluivat Sortavalan pogostaan, Kosutjärven yläkylä Kurkijoen pogostaan ja Kosutjärvi sekä Palo Ilomantsin pogostaan. Myöhemmin 1500-luvulla koko Kiihtelysvaaran alue siirtyi Ilomantsin pogostaan.

Jänisjoen varsi pysyi rauhallisena alueena sotaisan 1500-luvun aikana, kun Ruotsi ja Venäjä taistelivat rajaseudulla. Täyssinän rauhassa 1595 Pohjois-Karjala jäi Venäjän haltuun. Kiihtelysvaaran väestö oli tuolloin ortodoksista, kunnes tilanne muuttui seuraavalla vuosisadalla.

Kiihtelysvaara 1600-luvulla

Stolbovan rauhassa 1617 Pohjois-Karjala tuli Ruotsin hallintaan. Uudenlaisen hallinnon ja kulttuurin myötä ortodoksista kantaväestöä muutti Venäjälle. Karjalaisten tilalle saapui savolaisia, jotka ottivat vanhat tilat käyttöön ja perustivat uusia kyliä entisille kaskimaille. Heidän mukanaan Pohjois-Karjalaan tuli mm. tervanpolttotaito; tervasta muotoutuikin merkittävä vientituote 1600-luvulla. Kiihtelysvaaraan syntyi 1600-luvulla Heinävaara ja Kiihtelysvaaran kirkonkylä. Vanhat kylät Oskola ja Huhtilampi jatkoivat kasvuaan ja olivat alueen suurimpia kyliä. Väestö oli nyt lähes kokonaan luterilaista. Suuret kuolonvuodet 1695–1697 koettelivat Pohjois-Euroopan lisäksi Suomea, ja myös Kiihtelysvaarassa väestön kasvu hidastui 1600-luvun lopulla. Myös iso- ja pikkuviha hillitsivät väestökehitystä ja kylien kasvua.

Raatevaaran kylän asutus sai 1600-luvulla alkunsa Huhtilammen kylältä, ja Keskijärven kupeeseen muodostui Röksän kylä, joka alkuaan kuului Liperiin. Röksä liitettiin Kiihtelysvaaraan 1800-luvulla pitäjän itsenäistyessä.

Kiihtelysvaara 1700-1800-luvuilla

Kaskiviljelystä siirryttiin vähitellen peltoviljelyyn 1700-luvulla. Kaskesta saatiin usein vain muutama hyvä sato, joten viljelymuoto muodostui kestämättömäksi väestön kasvaessa. Kaski- ja peltoviljely tosin olivat pitkään käytössä rinnakkain. Peltoviljelmiä piti lannoittaa karjanlannalla, jolloin myös niittytaloutta piti kehittää karjan talvirehuksi. Niitty- ja peltoalaa lisättiin 1700-luvun lopulta alkaen järvien laskuilla. Kiihtelysvaarassa Loitimo ja Melakko laskettiin pitkällisen suunnittelun ja kanavien rakentamisen jälkeen vuonna 1865, jolloin saatiin viljelyalaa noin 800 hehtaaria.

1700-luvulla kylät kehittyivät ns. asumakyliksi, joilla sijaitsivat talot lähipeltoineen. Oskola oli tyypillinen asumakylä, jonka talot olivat aluksi erillään. Asumakylien ympärillä on laidunmaat, joiden takarajoina olivat usein vesistöt tai rinta-aidat. Kiihtelysvaaran kirkonkylän keskeinen rooli pitäjän keskuskylänä vahvistui uuden kirkon valmistuessa 1769-70.

Metsien vapaa kaskeaminen päättyi 1800-luvulla toimitetun isonjaon myötä. Maanjaon avulla haluttiin lopettaa maariidat, sillä jokaiselle talolle nimettiin omat pelto-, niitty- ja kaskialueet. Kylien rakenteet muuttuivat isonjaon aikana kun taloja siirrettiin uusille tiluksille.

Savupirtit alkoivat 1700-luvulla kehittyä uloslämpiäviksi, vaikka Kiihtelysvaaran syrjäkyliltä savupirttejä saattoi löytyä vielä 1900-luvullakin. Vähitellen pihapiirit muuttuivat säännöllisiksi kun kuninkaan talonkatselmusasetuksen mukaan rakennukset piti ryhmittää eriyttämällä asuin- ja karjapiha toisistaan.

Kiihtelysvaaran itsenäistyminen

Pitäjän historia liittyy kiinteästi Suur-Tohmajärven historiaan ja erityisesti seurakunnalliseen toimintaan, sillä ennen kunnallishallinto oli vahvasti sidoksissa seurakuntaan ja kirkkoon. Vuonna 1680 Kiihtelysvaaraan perustettiin oma kirkko, vaikka se kuuluikin edelleen Pyhän Marian kappeliseurakuntana Tohmajärveen.

Syksyllä 1801 otettiin Kiihtelysvaaran pitäjänkokouksessa esille itsenäisen seurakunnan perustaminen. Kokouksessa ei päädytty yksimieliseen ratkaisuun, vaan kansanjoukko hajaantui ”kiihtyneen mielialan vallassa”. Kesti pari vuosikymmentä kunnes itsenäistymisasia nousi uudelleen esille; tosin vasta monien vaiheiden jälkeen 4.5.1857 keisarillisella käskykirjeellä Kiihtelysvaaran kappelista muodostui itsenäinen kirkkoherrakunta, jolloin Kiihtelysvaaran itsenäisen taipaleen voidaan katsoa alkaneeksi.

Keisarillinen asetus kunnallishallituksesta maaseudulla annettiin vuonna 1865. Kiihtelysvaaran pastori Erik Relander kutsui kirkkoon koolle kunnallisen järjestäytymiskokouksen. Kunnallishallituksen esimieheksi tuli Erik Relander ja kunnallislautakunnan esimieheksi tilallinen Georg Vinter. Kunnanhallitus aloitti toimintansa 1.5.1868.

Lopullinen ero Tohmajärvestä mahdollistui vasta 1896, kun Kiihtelysvaaran ensimmäiseksi kirkkoherraksi tuli William Wartiovaara. Vuonna 1925 Kiihtelysvaarasta erosi Pyhäselän seurakunta ja kunta itsenäistyi.

Kiihtelysvaara 1800-luvun lopussa

1800-luvun alussa käydyn Suomen sodan jälkeen Suomi oli Venäjän vallan alaisena autonomisena suuriruhtinaskuntana. Maaseudun sääty-yhteiskunta alkoi vakiintua 1800-luvulla, jolloin väki jakautui rahvaaseen ja säätyläisiin. Rahvaaseen luettiin talolliset, tilaton väestö, mäkitupalaiset, torpparit ja loiset. Säätyläisiin kuuluivat suurmaanomistajat sekä virkamiehet. Viljelyala laajeni, kun tilat muodostivat torppia, joista edelleen muodostui vähitellen uusia tiloja.

Maanviljelyn kehittyessä ja laajentuessa saloseuduille tarvittiin uusia tapoja käsitellä maataloustuotteita, jolloin esimerkiksi myllyt ja jyvästöt perustettiin. Kiihtelysvaarassa tiedetään olleen 8 vesimyllyjä vuonna 1927; joka kylässä oli oma myllynsä ja kirkonkylällä kaksi. Kiihtelysvaaran kylään rakennettiin pitäjänmakasiini vuonna 1861. Meijerilaitos sai alkunsa vuonna 1895, kun Heinävaaran Koljolan tilalle perustettiin osakeyhtiömuotoinen meijeri. Lisäksi Keskijärvellä ja Huhtilammin Holmalassa oli omat meijerinsä.

Metsäteollisuuden kehittyminen sijoittuu 1800-luvun alkupuolelle, jolloin metsiä alettiin myydä ja uittaa puuta sahoille. Uiton myötä syntyi erilaisia rakennelmia, kuten patoja ja uittorännejä koskipaikkojen ohittamista varten. Kiihtelysvaaran tärkeimmät uittoreitit olivat Loitimo ja Jänisjoki Koskutjoki, Aittojoki, Viesimo, Kissapuro, Jukakärvi ja Jukajoki.

1800-luvulla maaseudulla alettiin kulkea kohti teollistuvaa yhteiskuntaa, vaikka eläminen ja elannon hankkiminen olikin vielä voimakkaasti sidoksissa agraarikulttuuriin.

Kiihtelysvaara 1900-luvulla

Julkinen rakentaminen antoi oman ilmeensä maaseutukylien maisemille 1900-luvulla, jolloin rakennettiin kansakouluja ja seurojentaloja. Kiihtelysvaaran kirkonkylästä muodostui 1900-luvun kuluessa selkeästi pitäjän keskus, sillä kylälle syntyi kauppapuoteja ja julkisia rakennuksia. Apteekki kirkonkylään saatiin vuonna 1922, kirjasto aloitti toimintansa 1934.

Kirkonkylän kansakoulu perustettiin 1870-luvulla. Kaikki pitäjän kylät saivat 1900-luvun alkuvuosikymmeninä omat koulunsa. Suojapirtti rakennettiin suojeluskunnan toimesta 1930-luvun lopulla. Osuuskassatoiminta käynnistyi, kun Heinävaaraan ja Huhtilammille perustettiin osuuskassa vuonna 1903. Omat osuuskassat olivat Kiihtelysvaaran, Keskijärven, Oskolan ja Uskalin kylässä 1920-luvulla. Kiihtelysvaaran oma osuusliike Kauppa-Sampo perustettiin 1920-luvulla.

Kiihtelysvaaran väkiluku oli suurimmillaan 1950-luvulla, jolloin asukkaita oli noin 5000. Pienimmillään väestöä oli vuonna 1979, jolloin väkiluku oli 2189. Kuntaliitosta edeltävänä vuonna 2004 kunnan asukasluku oli 2635.

Kiihtelysvaaran itsenäinen aika päättyi vuoden 2005 alussa. Kunnanjohtaja Juhani Rouvinen kirjoittaa viimeisessä kunnanjohtajan katsauksessaan: ”Kiihtelysvaaran kunnan itsehallinnolliseksi kaudeksi jäivät vuodet 1858-2004. Se on pitkä aikakausi suomalaisen kansan historiaa, jossa ajankulussa kiihtelysvaaralaiset yhdessä saamillaan valtuuksillaan ja resursseillaan erilaisissa yhteiskunnallisissa tilanteissa päättivät yhteisistä asioista, huolehtien apua tarvitsevista lähimmäisistään, edistäen paikkakunnan ajassa olevia olosuhteita ja rakentaen parempaa tulevaisuutta tuleville sukupolville. Kiihtelysvaaralaisilla tämä työ jatkuu nyt osana Joensuun kaupungin hallintoa.”